26.4.2017

Pieni pakkoloma häiden suunnittelusta

Keväällä juuri näihin aikoihin tulee joka vuosi eteen se hetki, kun kalenteri uhkaa täyttyä alta aikayksikön eikä kaikille niin vapaaehtoisille kuin pakollisillekaan hommille tahdo riittää aikaa. Tämä kevät ei ole poikkeus, ja jälleen on riittänyt vilskettä ja vipinää niin ettei edes blogia ole ehtinyt päivittää, saatika suunnitella häitä millään saralla eteenpäin! Salibandysta en jousta enkä luovu, se on varma, mutta salibandyn lisäksi mihin muuhun kaikki viime päivieni aika sitten onkaan kulunut? Sen verran jännittävistä ja mukavista asioista on kyse, että niistä pikaisesti seuraavassa!

Viime lauantaina saimme joukkuevoimistelukautemme päätökseen, ja nautimme lasten ryhmien esityksistä koostuvan Kevätnäytöksen annista. Kevätnäytöstä valmisteltiin enemmän ja vähemmän jo ennen lauantaita ja esimerkiksi perjantai-ilta kului kulisseja pystytellen ja punaisia mattoja levitellen, ja samalla innolla jatkoimme valmisteluitamme myös lauantaiaamuna. Itse näytös oli huikea, ja omista ryhmistäni saan jälleen kerran olla valtavan ylpeä, niin hienosti kumpikin joukkue oman ohjelmansa esitti! Pitkästä päivästä väsyneenä mutta onnellisena oli kuitenkin siis aika pakata tälle kaudelle viimeistä kertaa pillit pussiin ja jäädä ansaitulle kesälomalle odottamaan syksyn koittoa, ja uuden kauden alkua. Mutta lauantain ohjelmani ei kuitenkaan ollut vielä siinä: Kevätnäytöksen jälkeen iltani jatkui pikaisen kotona pyörähdyksen jälkeen varsin erilaisissa mutta erittäin odotetuissa merkeissä, sillä luvassa oli salibandyjoukkueemme kauden päättäjäiset! Koko ilta oli ihana ja iloa täynnä vaikka kyyneliltäkään ei päästy välttymään, kun saamani Vuoden Puolustaja -palkinto sai tällaisen tunneherkän höperön herkistymään kyyneliin saakka. 


Sunnuntai kului pitkälle iltapäivään asti sängynpohjalla Netflixiä katsellen ja illasta hieman salibandya pelaillen, kunnes jälleen maanantai-iltana elämä tarjosi parastaan ja armas soon-to-be-aviomieheni yllätti minut totaalisesti kun tuiki tavallisen maanantain tuiki tavallisten reenien jälkeen minua odotti olohuoneeseemme järjestetty kynttiläillallinen! Onni on mies, joka rakastaa kokkaamista ja hyviä viinejä, ja jaksaa loihtia luksusta arjen keskelle!!! ❤️ 


Eilinen ilta puolestaan kuuluu Top Secret-osastoon. Pääsin nimittäin viettämään iltaa erään televisio-ohjelman kuvauksissa, mutta tarkemmat tiedot tästä aiheesta jääköön toistaiseksi vielä arvoitukseksi ja palataan aiheeseen heti, kun aika tarkempien tietojen antamiselle vain on oikea! 

Mutta entäpä tämä ilta sitten? 
No se on omistettu blogin päivittämiselle, ja ehkä suon ajatuksen jos toisenkin myös itse häille, sillä ENÄÄ 108 PÄIVÄÄ JÄLJELLÄ! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti