sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Hääviikko ja juhlapaikan valmistelu

Hääviikko oli kiireinen ja touhua tulvillaan, aivan kuten olin aavistanutkin. Saimme juhlapaikkamme avaimet käsiimme jo häitä edeltäneellä viikolla, mutta ennen kuin pääsisimme pisteeseen, jossa vieraiden toivottaminen tervetulleeksi olisi mahdollista, olisi edessä vielä monta mutkaa selvitettäväksi.

Hääjuhlaamme vietettiin kotikunnassamme Uuraisilla, Työväentalon vanhalla tanssilavalla Kasinolla, ja sopimukseemme kuului itse päärakennus, kioskirakennus, ulkohuussit sekä tanssilava, ja siivouspuolen sovimme itse hoidettavaksi. Lava on ollut meidän tietoomme jo pitkään käyttämätön ja näin ollen myös tehtävää tilojen käyttökelpoiseksi saamiseksi oli edessä huomattava työtuntien määrä. Minä vietin hääviikolla viimeistä täyttä kesälomaviikkoani ja Kristian sai alkuviikon aamuvuorossa työskenneltyään hääviikon torstain ja perjantain vapaaksi, ja hyvin nopeasti huomasimme, että yhtään tuntia ei tämän juhlapaikan kuntoon saamiseksi ollut ylimääräistä.

*  *  *  *  *  *  *  *  *  *

Urakka alkaa. Isäni Arto raivasi suuren piha-alueen sekä parkkipaikan valloittaneen ja paikoittain jopa puoleen reiteen saakka ulottuneen heinäongelman muiden haravoidessa ja kuljettaessa kasoja pois juhlapaikalta. Kaasoni Jennin mies Jyri viimeisteli pihan ruohonleikkurin kanssa ja bestmanien Antin ja Velin sekä Kristianin ystävän Jussin siisitittyä piha vielä aidan takana myllänneen metsäkoneen jälkeensäjättämistä risuista ja oksista viimein saatoimme uskoa, että häiden viettäminen ajallaan voisi jopa olla mahdollista. 




Mutta mikä oli varsinaisen juhlapaikan, eli Kasinon tilanne?  Sanotaanko näin, että paljoa helpommalla ei sen siivoamisesta päästy. Puunasimme, jynssäsimme, pesimme ja lakaisimme niin lattiat, seinät, penkit ja osittain jopa katotkin äitini Marja sekä kaasoni Anna apunani, ja kovan työ tuottaessa tulosta saatoimme mekin uskoa, että toivoa hääjuhlan täällä viettämiseen oli olemassa.


Viikon ylitettyä puolivälin näytti tanssilavan sisällä jo paremmalta, ja miesten noudettua ja kannettua  kalusteetkin sisään alkoivat ensimmäiset pöytäryhmät rakentua paikoilleen. Paljon on tehty, mutta paljon on vielä tekemättä. 


Kiireiseen hääviikkoon mahtui siivouksen lisäksi onneksi myös hemmottelua! Sitä tarjosivat ihana ystäväni Miia, joka loihti minulle upeimmat hääkynnet sekä huolehti siitä, että minulla on riittävästi energiaa painaa hääviikko täysillä loppuun saakka, sekä toinen ihana ystäväni Kauneuhoitola Sievän Jonna, joka laittoi minulle kauniit ripset, joita kuulin ihailtavan hääpäivänämmekin. Lisäksi kuppi suklaakahvia ja omar-munkki, nam! Näillä eväillä jaksaa painaa juhlapaikan kuntoon! 



Perjantaina olimme edenneet suunnitelmien mukaisesti koristeluvaiheeseen. Koko helteisen ja varmasti myös kesän parhaimman viikon ympärillämme oli pyörinyt lukemattoman paljon ihania, ystävällisia apulaisia, jotka pyyteettömästi uhrasivat omaa aikaansa auttaakseen meitä saamaan aikaiseksi mahdollisimman täydellisen hääpäivän,ja heidän avullaan olimme saaneet kaiken ylimääräisen siivotuksi ja tarpeellisen lavalle kannetuksi. Valot, pöydät, baari paikoilleen ja hetki hetkeltä tila alkoi kioskirakennuksineen kaikkineen näyttää juhlavammalta. Päivä oli pitkä, mutta olin panokseemme varsin tyytyväinen!



Miltä juhlapaikalla sitten hääpäivän aamuna näyttikään? En väitä etteikö hääviikon aikana olisi ilmennyt monenlaisia ja monentasoisia haasteita, mutta haasteista huolimatta olin erittäin tyytyväinen aikaansaamaamme lopputulokseen!


Kiitos Anna ja Sini sekä Antti ja Veli, olitte aivan korvaamattoman suuri apu juhlapaikan valmisteluissa koko hääviikon ajan, ilman teitä ei varmasti olisi saatu kaikkea tehdyksi. Kiitos isäni Arto, joka teit todella suuren työn kunnostaessasi pihan juhlakuntoon. Kiitos myös Jussi, Aku, Jenna, Pinja ja Mika sekä Jenni ja Jyri avusta, jonka teiltä häiden valmisteluissa saimme. Kiitos äitini Marja kaikesta korvaamattomasta siivousavusta jonka meille annoit. Kiitos Erkki. Kiitos Mirja. Kiitos Pirjo ja Juha. Kiitos Harri. Kiitos Teresa, joka jaksoit vielä häitä edeltävänä iltana matkan teon jälkeen tulla avuksemme viimeistelemään juhlapaikkamme kuntoon. Kiitos Sarita ja Marko.
Luojan kiitos, että lähipiiristämme löytyy ihmisiä, jotka epäitsekkäästi olivat valmiita todella  näkemään vaivaa auttaakseen meitä - jopa apua pyytämättä. 

Tästä on hyvä jatkaa hääpäivän aamuun ja siihen millaisissa tunnelmissa elämämme suurimpaan päivään valmistauduimme! 

perjantai 6. lokakuuta 2017

Niinan polttarit osa 3 / 3

Sunnuntaiaamuna kellon soidessa kahdeksalta heräilimme toiseen polttaripäivään! Unihiekkojen yhä hiertäessä silmissä tulevan päivän ohjelmaa alettiin avaamaan myös minulle ja sain kuulla kuinka siirtyisimme seuraavaksi suhteellisen reippain askelin kohti hotelliaamiaista, sillä pian tämän jälkeen huoneeseemme saapuisi meikkaaja, joka laittaisi minut valmiiksi.

Ok. Valmiiksi mihin?

No boudoir-kuvauksiin! Tunsin yhtä aikaa aivan järjettömän suurta intoa ja lamaannuttavaa jännitystä. Olin haaveillut boudoir-kuvissa poseeraamisesta jo pitkän aikaa, mutta hyvin harva tiesi haaveistani. Siitä huolimatta tilaisuus kuvien ottamiselle sekä haaveen toteuttamiselle ojennettiin minulle nyt kuin kultaisella tarjottimella! Sain vielä mahdollisuuden perua koko homman ja jättää leikin sikseen, mutta se vaihtoehto ei käynyt mielessänikään - tähän minä olin (ehkä) enemmän kuin valmis!

Ensiksi kuitenkin se aamupala, jolle meidän oli määrä kaikkien yhdessä kokoontua siitä huolimatta, että osa porukasta majoittuikin yönsä muualla. Ja se aamupala oli herkullinen jos mikä... Lisäksi tilat olivat ihanan kotoisat ja ihastuimme varmasti jokainen Hotel F6:n värikkääseen ja kuviolliseen astiastoon niiden tavallisten, kliinisten, joka hotellista löytyvien valkoisten astioiden sijaan. Kyllä, erilaisista astioistakin voi ilahtua! Aamupala-astioiden kehuminen ei jää Hotel F6:n ainoaksi kehukohteeksi, joten siksipä Helsingissä hotellia tarvitsevalle todella, todella lämmin suositus! Huikea hotelli! 




Kellon lähestyessä kymmentä poistuimme aamupalalta ja aulassa meitä vastassa jo odottelikin GMC-Studion Minna Granqvist. Tässä vaiheessa viimeistään tajusin että nyt se on menoa, mutta antaapa mennä vaan! Siispä hengitin syvään ja siirryttyämme huoneeseemme annoin Minnan ryhtyä työhön.

Ken Minnan ja GMC-Studion palveluksia harkitsee; minulta irtoaa täydet suosittelut! Minna oli jo persoonaltaan aivan todella valloittava, mutta myös jälki ja tapa työskennellä oli niin ammattitaitoista, että yhtään negatiivista kommenttia en pysty tästä kokemuksestani antamaan. Kiitos, sekä erittäin lämpimät suositukset!




Sitten! Meikki done - ja valokuvaaja Tuomas Elenius saapuu paikalle. Tässä kohtaa polttariseurueeni poistui siskoani Siniä lukuunottamatta puolitoista tuntia kestävän kuvauksen ajaksi kaupungin vilskeeseen, ja minä puolestani hetken Tuomaksen kanssa kuvauksesta keskusteltuani suuntasin kylpyhuoneeseen vaihtamaan vaatteeni. Olin aamulla ennen aamupalalle lähtöä saanut sovitettavaksi kasan alusvaatteita, joiden joukosta valitsin päälleni puettavaksi mustan pitsisen vaihtoehdon. Siinä oloni tuntui parhaalta. 


Kylpyhuoneessa vaatteita vaihtaessani kamppailin hetken mahanpohjasta kutittavan ja intoa puhkuvan jännityksen sekä omaa vartaloa häpeävän ja poseeraamista stressaavan jännityksen välillä. Olin kuitenkin jo aamulla heti asiasta kuultuani päättänyt tämän tehdä, joten vaatteiden vaihdon jälkeen astuin yhtään häpeilemättä ulos kylpyhuoneesta ovi miltei saranoiltaan selälleen paukahtaen - ja sillä asenteella, että minä olen mikä olen, ja siksi tai siitä huolimatta minun silmissäni se uskomattomin mies koskaan katsoo minua ihaillen ja sanoo minun olevan upeinta koskaan! Ja nämä kuvat olisivat tuota miestä varten! Ei hän katsoisi niitä millään muulla tapaa, kuin samoin kun hän katsoo minua aina...

Sen ajatusketjun läpikäyminen ja sisäistäminen vapautti minut täysin - ja kuvaaminen saattoi alkaa. 


Kristian sai kuvat hääpäivämme aamuna juuri ennen first look-kuvien ottamista, mutta siitä lisää myöhemmin first look-postauksen yhteydessä! Alla olevat kuvat puolestaan ovat hääpäivän aamulta, kun kaasojen kesken valmistautuessa näytin otoksia myös heille. 

Kuva: VMS, Minna Ikonen

Kuva: VMS, Minna Ikonen

Rehellisesti sanottuna olen oman kokemukseni jälkeen todennut, että mielestäni aivan jokaisen naisen tulisi saada kokea tällainen kuvaushetki edes kerran elämässään, sillä se tunne joka minulla kuvauksen jälkeen sekä varsinkin kuvat saatuani oli, oli sanoinkuvaamattoman uskomaton! Se itseluottamus ja varmuus... Usko siihen, että minäkin olen kaunis! Tieto siitä, ettei minun tarvitse olla malli näyttääkseni hyvältä poseeratessani alusvaatteissa! Ja voi elämä se vatsanpohjassa nippaava kihelmöinti siitä mitä Kristian sanoo kuvat saatuaan... Tämä kaikki johti siihen, että päätin antaa kuvat Kristianille siltä osin täysin käsittelemättöminä, että esimerkiksi vartalossani mitään kohtaa olisi kavennettu tai siloiteltu sen suuremmin kuin muokkaamalla totuutta mitään myöskään lisäämällä. Ja se päätös ei kaduta pätkääkään!

Mutta paljon varsinkin tällaisen näin niin sanotusti henkilökohtaisen kuvaustilanteen toimivuuteen vaikuttaa itse kuvaaja. Minulle kuvaajaksi valittu Tuomas Elenius hoiti homman niin järjettömän rautaisella ammatitaidolla ja loistavalla ihmistuntemuksella, että parempaa kuvaajaa ensimmäisiin (vaan ei varmasti viimeisiin!) boudoir-kuvauksiin en olisi voinut saada. Niinpä ilman epäilyksen häivää voin suositella ottamaan yhteyttä Tuomakseen, mikäli sensuellemmissa kuvissa poseeraaminen voisi olla sinunkin juttusi!


Kuvauksen jälkeen pakkasimme laukut, luovutimme hotellihuoneen ja jatkoimme vielä hetken polttarihulinaa ennen kotiin lähtöä.



Tässä vaiheessa aamusta saakka porukasta puuttuneen Kristan lisäksi hyvästelimme myös Teresan ja jatkoimme matkaa yhtä ystävää pienemmällä joukolla kohti Hernesaaren rantaa ja aurinkoa.










Vaikka kuinka ihana olisikin ollut jäädä vielä edes hetkeksi nauttimaan auringosta, palmuista ja Hernesaaren rannan tunnelmasta oli päivä ehtinyt jo niin pitkään, että kotimatkalle lähtö oli väistämätön tosiasia, sillä edessä olisi vielä noin neljän tunnin ajomatka.


Hei hei, Helsinki! 

Autossa niin meno- kuin paluumatkallakin sain arvailla kenen kirjoittamista muistoista missäkin lapussa oli kyse, kun eteeni ojennettiin aina lappu kerrallaan ja lapussa luki jokaisen polttariseurueen jäsenen kirjoittamana jokin minuun liittyvä muisto. Tehtävä osoittautui yllättävänkin hankalaksi ottaen huomioon, että olen tuntenut miltei jokaisen polttariseurueen jäsenen lapsesta saakka, joten yhdessä vietettyjen hetkienkin määrä oli aika mahdottoman suuri - mutta kai siitäkin tehtävästä kunnialla selvittiin, ja hauskaa oli! 


Alla hieman kotimatkan tunnelmaa ja huomatkaa, että vaikka menomatkan skumppa vaihtuikin paluumatkalla limuun ja jäätelöön, kantoi polttareiden teema ihanasti aivan loppumetreille saakka!


Muistatteko muuten kun kerroin laittaneeni heti polttareiden alussa meiltä lähtiessämme flamingokaksoset turvavöihin..? No. Tällä kertaa turvavyö ei ollut turvavyö, vaan toinen flamingo sai siitä kuolettavan haavan, ja se oli sen flamingon loppu. Onneksi kaikki muut selvisivät polttareista ehjin nahoin! Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin päättyy minun polttarikertomus!


Kiitos vielä aivan mielettömistä polttareista, joita varmasti tulen monet kerrat niin yksin kuin läsnäolleiden kanssakin muistelemaan! Tietäkää, että olen todella otettu kaikesta siitä vaivasta jonka näitte järjestääksenne minulle kaksi elämäni ikimuistoisimmista päivistä - ja kiitos rohkeudestanne kehittää jotain "uutta ja erilaista"! Kiitos Sini, siskoni ja kaasoni - ja epäilemättä se "pahin" pääni menoksi juonija! Kiitos Anna, luottoystäväni yli puolet tästä elämästä! Kiitos Tiia ja Hanna, ihan parhaat pelikaverit vuosien takaa! Kiitos Sari ja Terhi, lapsuudenystävät sieltä ihan parhaasta päästä! Kiitos Teresa, yksi neljästä! Kiitos Jenni ja Pinja, rakkaat odottajat! Ja kiitos Krista, kälyni tätä nykyä!

LOVE YA!

Ps. Kaikki kuvat ovat reissussa mukana olleiden ottamia, ellei toisin mainita!