Tänä aamuna heräsin ensimmäistä kertaa tähän päivään niin, ettei sen merkitys ollut minulla heti ensimmäisenä herättyä mielessä. Vaikkakin aamumme alkoi vasta reilusti puolenpäivän jälkeen, sillä vasta aamuyöllä saimme kannetuksi matkalaukkumme sekä viimeiset Kreikan hiekanjyväset kenkiemme pohjissa kotieteiseen, olisin tavallisesti muistanut asian ensimmäisenä kun silmäni vain avaan.
Sen sijaan ensimmäinen asia, jonka tähän aamuun herättyäni tein, oli tällä kertaa jotain aivan muuta; pienen tyttömme, "Baby Häkkisen" sydänäänten kuunteleminen.
Tällä päivällä on ollut meidän elämässä jo vuosien ajan suuri merkitys, se on varmasti tullut monelle selväksi. Se on ollut meille päivä, jolloin kaikki kipu ja kaipuu on käännetty voimaksi, jolla on ollut tarkoitus lisätä avoimuutta aiheesta. Viime vuodet olen pystynyt käsittelemään näitä asioita liikuttumatta joka käänteessä, sillä ajatukset on järjestetty ja käsitelty oman pään sisälllä niin tuhannen monta kertaa, ja itkut ja surut on purettu joko yksin tai yhdessä Kristianin kanssa. Sen sijaan tämän tekstin kirjoittaminen nostaa tunteet pintaan.
Suurin tunne on valtava kiitollisuus. Näiden vuosien ja hoitojen läpi tarpominen on vihdoin antamaisillaan meille sen kaikkein toivotuimman lopputuloksen, jolloin aiemmilla haasteilla ei tässä kohtaa ole enää merkitystä. Eikä tämän matkan pituus tunnu enää tässä kohtaa uuvuttavalta, sillä näyttäisi siltä, että meidän tarinamme vain vaati tällaisen matkan täyttyäkseen, ja sen me hyväksymme. En koe sääliä, en huonoa omaatuntoa, sillä tähänhän me koko tämän matkan olemme pyrkineet. Seitsemän vuoden lapsettomuus on jättänyt ikuiset arvet, ja olemme tästä odotuksesta huolimatta aina osa lapsettomia, sillä ei näitä odotuksen vuosia voi vain pyyhkäistä pois, vaan niiden muistot seuraavat mukana aina. Toki ne muistot jäävät taka-alalle, mutta eivät niin syvät haavat sieltä koskaan kokonaan katoa.
Tätä Lapsettomien lauantaita me saamme siis vihdoin, vuosien odotuksen jälkeen odottaa täysin uudella tapaa, sillä edessä on tuntematon seikkailu, jonka kyytiin me olemme enemmän kuin valmiita astumaan!
