tiistai 13. helmikuuta 2018

Hääauto

Rakas blogger. On ihanaa tehdä kanssasi yhteistyötä. Yleensä. Tai aina silloin, kun sinä siihen suostut. Toisinaan jumitat, pistät vastaan ja vänkäät itsestäänselvistä asioista - toisinaan päätät julkaista täysin keskeneräisiä tekstejä vailla minkäänlaista kirjottajan myöntämää lupaa. Tekstejä, jotka on kirjoitettu väsyneenä, vasemmalla kädellä, samalla kun toinen silmä kykenee juuri ja juuri seuraamaan läppärin ruutua ja toinen JYP-Kärpät -ottelua. Mutta ei se mitään, tässä sama teksti nyt hieman viimeistellymmässä muodossa, että s'il vous plait! :D

*   *   *  *   *   *   *   *   *   *   *   *   *  *   *   *   *   *   *   *

Viimeisin postaus päättyi kuviin, joissa olimme istahtaneet vastavihittyinä hääautomme takapenkille ja huristimme hurjaa vauhtia hiekka pöllyten tiehemme. 




Ja siitä aiheesta sekä näistä kuvista pääsemmekin sujuvasti seuraavaan aiheeseen! Nimittäin yksi niistä asioista, jotka suosiolla annoin Krstianin hoidettavaksi, ja jotka hän mielellään omalle to do -listalleen ottikin, oli hääauto. Ja tälle sulhaselle ei ollut lainkaan samantekevää mikä tämä hääauto tulisi olemaan.

*   *   *  *   *   *   *   *   *   *   *   *   *  *   *   *   *   *   *   *

Kristian on aina ollut automiehiä. Mutta koska automies on varsin laaja käsite tarkennetaan vielä, että Kristian on aina ollut bemaristi. Ihan henkeen ja vereen. Rakkaus saksalaisiin autoihin ja varsinkin niihin BMW-merkkisiin syttyi ensimmäisen oman bemarin, E21:n 316:n kautta, mutta ensimmäisen autonsa, Datsun Cherryn, jo 13-vuotiaana ostanut Kristian on aikojen saatossa tuonut kotiin mitä ihmeellisempiä nelipyöräisiä, joten on meillä matkan varrella yhdessä ja erikseen muillakin autoilla ajettu. Mutta bemarin voittanutta ei ole löytynyt ja tässä yhteisten vuosien saatossa olen hiljakseen huomannut minäkin, aiemmin autoista mitään tietämätön ihminen, muuttuneeni tätä nykyä lähes yhtä vannoutuneeksi bemaristiksi kuin armas aviomiehenikin. Yksi merkki siitä onkin se, että viime vuosina olemme yhdessä vierailleet aina kesäisin Kalajoella järjestettävillä Bimmerpartyilla, jotka vielä suhteemme alkuaikoina olivat "vain poikienreissuja".

*   *   *  *   *   *   *   *   *   *   *   *   *  *   *   *   *   *   *   *

Hääauton valinta oli lopulta helppo homma, kun Herra X5 oli saapunut perheeseemme maaliskuussa 2016. (Kyllä, meillä autot ovat perheenjäseniä.) Ja se oli kuulkaa rakkautta ensisilmäyksellä. Niinpä siinä mitä mielenkiintoisempia ja erikoisempia hääautoja pohtiessamme meidän molempien mieli haikaili kuitenkin ihan vain oman käyttöautomme suuntaan ja vaikka harkitsimme toki monia muitakin vaihtoehtoja ja tarjottiinpa meille häälahjaksi juhlavaa limusiinikyyditystäkin koimme kuitenkin parhaaksi tehdä juuri meidän näköisemme valinta. Olipa oman auton valinassa kaiken lisäksi yksi stressi ja rahanmenokin vähemmän, eli ei sekään lainkaan huono bonus!

*   *   *  *   *   *   *   *   *   *   *   *   *  *   *   *   *   *   *   *

Kristian on rassannut autoja pienestä pojasta pitäen ja häneltä onnistuu näin vaimon näkokulmasta aivan kaikki olennainen ja paljon enemmänkin; varaosien vaihto, kittaus, hitsaus, sähkötyöt, lasien tummennus, maalaaminen, teippaaminen, mikä vaan, you name it! Niinpä hääautonkin suhteen loimme suuria suunnitelmia. Ensiksi tiukimmat faktat, eli: a) automme on musta ja b) häävärimme ei ole musta. Mutta harvemmissa häissä auto kai valitaankaan häiden teemavärien mukaan. Siksipä hämmennyinkin suuresti, kun hääsuunnitteluiden keskellä Kristian ehdotti, että  hän haluaisi teipata meidän automme häidemme väreihin sopivaksi, eli kultaiseksi. Minä suostuin, teipit tilattiin, teipit saapuivat, mutta hääpäivän aamuna automme näytti tältä:


Ei huono! Mutta ei kultainenkaan...

*   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *

Kristian rakentaa autoja. Tämä tarkoittaa siis sitä, että autoja tuunataan ihan muutoin kuin vaihtamalla niihin aivan liian kalliita ja suoraan asennusvalmiina nettikaupasta ostettuja puskureita ja helmalevikkeitä. Ei. Niitä todella rakennetaan. Itse. Esimerkiksi takapyörän kaaria levittämällä, vaihtamalla 535:n E34:n tankin täyttöluukku takakontin puolelle, rakentamalla 900:sta Saabista lava-auto - tai istuttamalla rälläkän avustuksella (meille) uuteen (hää)autoon ylimääräiset vilkut molempiin kylkiin. Ja automiehen lisäksi Kristian on mies, joka hoitaa työnsä tunnollisesti. Niinpä häitä edeltävänä keväänä hääautoprojekti ei juurikaan päässyt etenemään, koska työt söivät suurimman osan pitkän talven jälkeisistä energiavarastoista. Tässä kohtaa muistan käymämme keskustelut, joissa molemmat ajattelimme, että mitään kiirettä ei tule, sillä Kristian aikoi joka tapauksessa tehdä suurimman osan työstä vasta tulevan kesälomansa aikana, ja tämä loma koittaisi siis vielä ennen meidän häitämme. Mutta niin kuin monta kertaa ennenkin suunnitelmat muuttuvat ja niin kesäkuun alussa Kristian aloittikin jo uudessa työpaikassa ja se oli hei hei niille kesälomille ja kesälomapuuhille.


Niinpä meidän täytyi päättää mitä autolle oikeasti tekisimme, mikä olisi tärkeää, mikä olisi realistista. Minusta tuntui kurjalta nähdä, kuinka Kristiania harmitti silmin nähden paljon luopua teippaussuunnitelmistaan, eikä harmitusta lieventänyt lainkaan se, että muutenkin tiukasta hääbudjetista oli kaikki kalliit tarvikkeetkin hommaa varten jo valmiiksi ostettuina ja maksettuina. Mutta minulle kelpasi paremmin kuin hyvin auto aivan sellaisenaankin ja yritin vakuuttaa myös Kristiania siitä, että minä en pidä auton kuntoon saamista prioriteettina nro. 1, enkä 2. ja että hänen ei tarvitse nähdä kaikkea sitä vaivaa minun tähteni. Lopulta Kristian myöntyi ja saimme aikaan kompromissin, ja niin autoon tehtiin jo aloitetut vilkun istutukset sekä muut pakolliset korjaukset ja osien vaihdot, mutta kultaaminen jäi tulevaisuuteen.

*   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *

Näin jälkeenpäin jälleen mietin, että kyllä Kristianin täytyy minua todella paljon rakastaa. Nimittäin vielä hääviikollakin hän jaksoi aamuisin hoitaa työnsä, päivisin käydä auttamassa minua juhlapaikan valmisteluissa, iltaisin laittaa hääautoamme tallissa ja muutaman tunnin yöunien jälkeen aloittaa sama rumba alusta uudestaan. Mun mies on Ihmemies! 


Ps. Auton koristelut ovat Kristianin ja bestmanien ja kuskimme käsialaa!

Pss. Kristian esitteli automme uusia osia myös valokuvaajallemme Minnalle sekä kuskillemme Jonille odotellessamme vieraiden siirtymistä juhlapaikalle - ja tästä jatketaankin sitten seuraavassa postauksessa! 


Kuvat: VMS / Mikko Suutala ja Minna Ikonen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti