13.2.2017

Puoli vuotta takana, puoli vuotta edessä

Tämän hääblogin ensimmäinen kirjoitus näki päivänvalon perjantaina 12. elokuuta 2016, jolloin häihimme oli aikaa tasan 365 päivää. Nyt häälaskurimme näyttää tältä:


Mihin katosi se ensimmäinen puoli vuodesta?!
Ja mitä sen kadonneen puolen vuoden aikana oikein saatiinkaan aikaiseksi..?

Kirkon ja juhlapaikkanamme toimivan vanhan tanssilavan varaamisesta kerroin heti blogin alkutaipaleella. Tämän jälkeen to do-listallamme seuraavana hoidettavana asiana oli valokuvaaja, jonka suhteen koimme, ja koemme edelleen, tehneemme varsinaisen löydön! Nimittäin kuvaajamme sekä hänen assistenttinsa seuraavat hääpäiväämme aamun valmistautumisesta aina illan viimeiseen ohjelmaan saakka kameroidensa takaa, jolloin kaikki tärkeimmät hetket saadaan varmasti tallennetuiksi. Kuinka ihanaa! Ne olennaisimmista olennaisimmat varaukset oli nyt tehty!

Seuraavat kuukaudet kuluivat suunnittelun, häähaaveilun ja pienten hankintojen merkeissä. Ensimmäinen (heräte)ostos esitteli ensimmäisen häitä varten tehdyn ostoksen, ja löysimmepä myös sen meille täydellisen sormusrasiankin. Sitten koitti aika kaasojen kosinnan, ja sen halusin toteuttaa antamalla jokaiselle kaasolleni oman aamutakin, jota pitää hääaamuna, laittautuessamme valmiiksi yhdessä. Minun aamutakkini löytyy puolestaan tämän linkin takaa. Niin turhamaiset, mutta ah myös niin ihanat ja "aivan pakolliset" hankinnat!

Materialismionnellisuusbloggaus nro. 1 ja 2 puolestaan esittelivät varsin sekalaisia häitä varten tehtyjä ostoksia, ja myönnän, että ryönää on kertynyt jo varmasti ainakin nro 3:n ja nro. 4:nkin edestä! Näiden hääryönien seasta vaatehuoneeni uumenista löytyy lisäksi myös meidän pöytänumeromme sekä suuren suuri kasa kestokukkia.

Mutta sitten - ne viimeisimmät, mutteivät ainakaan minun näkökulmastani suinkaan vähäisimmät tähän astiset hankintamme; minun hääpukuni sekä vihkisormukseni!!! (ja tähän väliin allekirjoittaneelta jälleen pienet tuuletukset!)

Siispä ei suinkaan hullummin vuoden ensimmäisen puoliskon osalta! Näin vähäisellä vapaa-ajalla, ainakaan, heh! Sitä paitsi aivan näinä päivinä saamme toivottavasti lyötyä lukkoon myös häidemme ruokapuolenkin, samoin ohjelman suunnittelu (ja toteutus) on jo oikein hyvällä mallilla. Niinpä suurin osa ajasta meneekin hieman pienempien hääprojektien kimpussa, ja niissä riittääkin puuhaa sitten aivan varmasti koko puolen vuoden edestä, joten tylsiä eivät todellakaan seuraavat 180 päivää tule olemaan!

2 kommenttia:

  1. No niin ihana kertaus ja kyllä homma on ttodella hanskassa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä kun saadaan se ruokapuolikin täysin kuntoon niin alkaa olla aika hyvin suurimmat asiat hoidettuina! :)

      Poista