17.4.2017

Ideoita pilttipurkkien käyttöön

Liikuttavan suuri osa läheisistämme sekä heidän läheisistään ovat ottaneet tosissaan puheemme siitä kuinka tarvitsemme häihimme lasipurkkeja, ja niinpä niin pilttipurkkeja kuin muitakin lasipurnukoita alkaa notkua kotimme joka nurkassa, odottamassa tuunattavaksi tulemistaan. Suuremmille pulloille ja purkeille suunnitelma on jo valmis, mutta mitä meinasimme tehdä pienemmille purkeille? Ei vielä hajuakaan, joten ehkä pieni vaihtoehtojen listaaminen voisi auttaa meitä eteenpäin! 

Siispä seuraavassa ideoita kuinka esimerkiksi juurikin pilttipurkkeja voi häissä käyttää! 

Maljakoina pilttipurkit ovat kauniita aivan sellaisinaan, tai erilaisilla nauhoilla tai kankailla koristeltuina.  Samoin myös kokonaan tai osittain maalatut tai vaikkapa glitteröidyt purkit toimivat aina. 


Kuvat vasemmalta oikealle, ylärivi: kuva ja kuva
alarivi: kuva ja kuva

Valoina purkit toimivat myös. Purkeista voi rakentaa halutunlaisen kynttiläkruunun, valonauhan tai simppelisti vain koristaa pöydät purkeilla, joiden sisään on sujautettu led-kynttilä.


Kuvat vasemmalta oikealle, ylärivi: kuva ja kuva
alarivi: kuva ja kuva

Vieraslahjapurnukoina pilttipurkit antavat mahdollisuuden monien eri ideoiden toteuttamiseen. Purkissa voit antaa vieraillesi jotain syötävää kuten popkornia tai karkkeja, juotavaa, itse leivottuja keksejä tai omenahilloa, jotain valmiina ostettua, itse tehdyn kynttilän, tai vaikkapa kasvin tai yrtin. Oikeastaan mitä tahansa. 


Kuvat vasemmalta oikealle,ylärivi: kuva ja kuva
alarivi: kuva ja kuva 

Juomalaseina pilttipurkkeja on viime aikoina näkynyt monissakin häissä. Vaan mitäpä se haittaa, sillä sehän on hauska ja ihana idea! Purkit voi sijoittaa boolihanojen ääreen aivan vain sellaisinaan, koristeltuina tai ilman, kannellisina tai kannettomina, pillillä tai ilman pilliä. Hauska tapa on myös jakaa purkkeja valmiiksi pullotettuna, esimerkiksi vaikkapa erilaisilla juomavaihtoehdoilla. 


Kuvat vasemmalta oikealle, ylärivi: kuva ja kuva
alarivi: kuva ja kuva

Jälkiruokakuppeina pidän itse pilttipurkeista ehkä eniten. Jälleen kerran vaihtoehtoja jälkkäreiden kasaamiseen on niin monta että minun tuskin kannattaa niitä lähteä sen suuremmin listaamaan, mutta kuppiin sopivat niin kakut, mousset kuin jäätelötkin, joten mahdollisuuksia on jälleen vaikka mihin! 


Kuvat vasemmalta oikealle, ylärivi: kuva ja kuva
alarivi: kuva ja kuva

Mihin tarkoitukseen teillä pilttipurkit tulevat? 
Entäpä mihin muuhun tarkoitukseen tiedät pieniä lasipurkkeja häissä käytettävän? 

4 kommenttia:

  1. Meillä tulee isommat pilttipurkit juurikin boolimukiks, ja pieniä oon miettinyt jos jaksais vääntää juustokakkuja sitten :)

    VastaaPoista
  2. Ihania ideoita. Meille tulee pilttipurkkeja käyttöön muun muassa maljakoiksi, tuikkukipoiksi ja todennäköisesti boolimukeiksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sunkin suunnitelmat kuulostaa kyllä todella hyville!! :)

      Poista