15.8.2016

Koska ne häät sitten ovat?

Kristian kosi minua siis 11.9.2015. Seuraavana päivänä nautimme olostamme Oulun Edenin kylpylän porealtaassa ja kävimme keskustelua häiden ajankohdasta.

Minä en ole koskaan osannut kuvitella meneväni naimisiin talven pakkasilla ja Kristian inhoaa talvea yli kaiken... Toisaalta mietin olisiko talvihäiden järjestäminen onnistunut lieventämään Kristianin talvi-inhoa, mutta suoraan sanottuna en uskaltanut ottaa riskiä edes ehdottamalla sitä. Miksi olisinkaan, sillä itsekin halusin kesä- tai syyshäät. Räntäsateen keskellä juhliminenkaan ei tuntunut kovin houkuttelevalta ajatukselta, ja niinpä kompromisseja päätöksen tekemiseen ei tarvittu. Kesällä siis!

Seuraava päätettävä asia oli kuukausi, ja kuinka ollakaan olimme jälleen yhtä mieltä siitä, että elokuu lämpöisine mutta pimeine iltoineen olisi aivan paras valinta. Olen aina kuvitellut häihini kauniita ulkovaloja, ilotulituksia ja tähtisädetikkuja, ja kyllä ne vaan aika paljon upeammilta minun silmääni näyttävät niinä elokuun pimeinä iltoina... Eri asia on sitten toki se mitä noista ideoista toteutetaan, mutta jälleen askeleen lähempänä unelmia, kun elokuu it is!

Olimme kumpikin yhtä mieltä (yllätyyyyys) myös siitä, että tuleva kesä 2016 tulee liian aikaisin, eikä 11 kuukautta ole riittävä aika häidemme järjestämiseen. Tämä on osoittautunut suureksi ihmetyksen aiheeksi monille. Kristianin äiti tosin on todennut jo aikoja sitten, että häidemme tullessa ajankohtaisiksi on minun askarteluvimmallani kutsukorttien tekoonkin varattava aikaa vähintään vuosi, joten siltä suunnalta ymmärrystä häiden järjestämiselle miltei kahden vuoden päähän löytyi hyvinkin, hih! Totta puhuen olemme kumpikin yksinkertaisesti vain niin kiireisiä, että emme näe häiden nopeassa suunnittelussa ja järjestämisessä mitään järkeä, ja kiireen keskellä kireinä vannotut vihkivalat on ihan vihoviimeinen asia jonka me häiltämme haluamme!

Mutta sitten vielä se päivämäärä. Menimme kihloihin syyskuun 11. päivä, ja kihlajaisia päätimme juhlistaa lokakuun 10. päivä, joten Kristianin ehdottama 12. päivä sopi minusta aivan täydellisesti.
Niinpä meidän päiväksemme valikoitui 12.8.2017. Lisäksi myöhemmin tajusin, että sekä äitini että kummini ovat menneet naimisiin 12. päivä elokuuta!

Että tällaista tänään. Huomenna sitten hieman lisää kihlajaisista, ja sitten päästäänkin jo kunnolla kiinni häiden konkreettiseen suunnitteluun ja järjestämiseen! Jaiks!

Ps. Vaikka tässä hääpäivää valitessa meidän mieltymyksemme kohtasivatkin lähes täydellisesti, niin ei, emme ole kaikesta aina samaa mieltä vaan kyllä meilläkin välillä kiistellään. Joskus järkevämmistä asioista, ja joskus ei ihan niin järkevistä, hih!

2 kommenttia:

  1. Aika on kyllä joo siitä jännä juttu, ettei sitä ole ikinä tarpeeksi! :-D Meilläkin on nyt ajatuksena, että vuosi 2017 on sitten se "meidän vuosi" uusia valamme, mutta katsotaan nyt... Meillä tulee vieraita niin kaukaakin, että voisi olla jopa parempi varoitella heitä ihan virallisestikin vuodesta 2018 ensivuoden sijaan. Ja kun meillä nyt sinänsä ei niin kamala kiire ole, kun naimisissa ollaan jo :)

    Mutta oon kyllä ihan samoilla linjoilla teidän kanssa - elokuu ❤️ Meillä taitaa mennä vähän pakosta heinäkuun loppuun, koska silloin (mun empiirisen tutkimuksen tuloksena, öhhh...) keltaiset luonnonkukat on kauneimmillaan :-D Mutta, we'll see! :)

    VastaaPoista
  2. Minuakin oikein nauratti ajatus, että muilla on kiireempi juhlia meidän häitä kuin meillä! :D

    Niin ja siis heinäkuun loppuhan on jo tavallaan miltei elokuuta, että se on oikein loistava valinta myös! ❤️

    VastaaPoista