Olen hiljaa omassa mielessäni ollut toisinaan aika ehdotonkin sen ajatuksen suhteen, että hääpäivänä meidän tulee herätä eri osoitteista ja tuleva puoliso kohdataan vasta kirkossa, kun vihkiminen alkaa. Näillä ajatuksilla on menty nyt noin 30 vuotta - kunnes asiaa piti alkaa pohtimaan ihan oikeasti.
Aloimme keskustella kuvausasioista Kristianin kanssa tarkemmin vasta muutamaa päivää ennen valokuvaajamme tapaamista. Olihan aihe toki pyörinyt keskusteluissamme jo pidemmän aikaa, mutta varsinaisen päätöksen tekemiseen meni tovi. Olin niin jumissa siinä ajatuksessa, että Kristian ei saisi nähdä minua ennen vihkimisen alkua, että pyörittelin mielessäni kaikenlaisia vaihtoehtoja, jotta se saataisiin onnistumaan. Kristian oli samoilla linjoilla, mutta ei ehkä aivan niin jyrkästi kuin minä...
Suurimpana ongelmana tässä järjestelyssä koin sen, kuinka saisimme hääkuvauksen järjestetyksi niin että vieraiden ei tarvitsisi odottaa meitä liian pitkään, mutta meillä olisi kuitenkin riittävästi aikaa kuvaukselle. Lisäksi päänvaivaa aiheutti myös ajatus siitä kuinka minä osaisin rentoutua, kun tiedän vieraiden odottavan...
Yhtenä iltana, lasillinen punaviiniä seuranani, mietin jälleen kuvauksen ajankohtaa. Pyörittelin aikatauluja päässäni jo varmaan tuhannennen kerran, kun viimein tajusin kuinka hölmösti takerrunkaan vanhoihin tapoihin ja tottumuksiin. Hitsi vie, mehän voidaan tehdä juuri niin kuin me halutaan, ne on meidän häät! Olen kuitenkin tässä vuosien aikana oppinut tuntemaan itseni jo aika hyvin, ja minun on turha änkyröidä luontoani vastaan. Niinpä viimein myönnyin ja hyväksyin myös sen faktan, että minä olen yksinkertaisesti vain liian malttamaton luonne.
Suoraan sanottuna minulla ei siis ole malttia nimeksikään, kun puhutaan jonkun mukavan asian odottamisesta. Tässä tapauksessa minä olen aivan leikki-ikäisen lapsen tasolla. Mutta ajatelkaapa miten käy kun malttamaton, leikki-ikäinen morsian laitetaan hääpäivänään puolentoista tunnin tai kahden tunnin potrettikuviin kun vieraat odottavat juhlapaikalla? Ei yksinkertaisesti yhtään mitään! Korkeintaan kuvia, joissa minusta näkyy vain puolet kun olen jo matkalla juhliin tarkistamaan vieraiden viihtyvyyttä...
Tuolloin tiedostin (ja myönsin) siis sen, että en pysty varmaksi luottamaan siihen, että osaisin keskittyä nauttimaan kuvaushetkestämme, jos mielessäni pyörisi koko ajan ajatus siitä, mitä juhlapaikalla tapahtuu. Viihtyvätkö vieraat? Onko aktiviteettia tarpeeksi? Onko joku hermostunut odottamiseen? Joko vierailla on nälkä?
Onneksi Kristian oli omalla kohdallaan käynyt hyvin samankaltaisen pohdinnan (lukuunottamatta leikki-ikää ja malttamattomuutta) joten minun yllätyksekseni First Look-kuvien ottaminen oli hänellekin sopivin vaihtoehto. Niinpä siis käymme kuvattavina ennen vihkimistä. Kirkosta on matkaa juhlapaikallemme noin kilometrin verran, joten aikaa rauhalliselle siirtymiselle on hyvin. Näin ollen vieraiden siirtyessä juhlapaikalle me voimme Kristianin kanssa ilman kiireen häivää pysähtyä nauttimaan hetkestä, sekä vaikkapa lasillisesta kuohuvaa kiireisen kuvaussession sijaan.
Niin kertakaikkisen ihanaa kun onkin saada ikuistettua ensikohtaaminen kirkossa, saamme me First look-kuvien myötä ikuistettua sen saman ensikohtaamisen, mutta vielä hieman intiimimmissä olosuhteissa ilman, että kymmenet silmäparit seuraavat meidän reaktioitamme. Ei ollenkaan hassumpi diili!
Mitä mieltä sinä olet, kuuluuko kuvat ottaa ennen vai jälkeen vihkimisen?
First look on kyllä mahtavin keksintö koskaan! Teitte ehdottomasti hyvän valinnan, olen kuullut niin paljon "kauhutarunoita", kun valokuvaaja on yrittänyt kuvata kauniita potretteja, mutta hääparin ajatukset ovat olleet jatkuvasti vieraiden viihtymisessä. Keskittymiskyvyn puute & kiire näkyy kuitenkin auttamattomasti myös kuvissa. :)
VastaaPoistaNäin minäkin ajattelen! :)
PoistaJa mieluummin otatetaan kuvat tosiaan sitten hieman "ennakkoon" kuin ollaan kiireisen ja stressaantuneen näköisiä! :D
Tosi hyvä idea! Minä.oon ihan samalla lailla ajatellut että vasta kirkossa nähdään, mutta tuo intiimisyys siinä, että näkeekin toisensa ihan kahdestaan kuulostaa oikeastaan romanttisemmalta kuin se, että nähdään kirkossa kaikkien vieraiden kanssa yhtäaikaa.. laittaa mietityttämään omalle kohdalle tätä asiaa.
VastaaPoistaEhdottomasti kannattaa ainakin harkita asiaa!!! :)
PoistaMulla on tästä aivan hurjan ristiriitaiset ajatukset omalle kohdalle :-D En tiedä yhtään, mitä tämän kanssa tekisi.
VastaaPoistaMeillä Charles luultavasti tulee osittain mun kanssani puvun jopa valitsemaan - meillä on ihan äärimmäisen eriävät mielipiteet siitä, millainen mun hääpuvun pitäisi olla... Se hihkuisi onnesta, jos pukisin jonkunlaisen kansanpuvun päälleni - mä taas haluaisin paljon pitsiä ja muuta ihanaa hörhelöä! :-D Ihan nyt kermakakuksi ei kuitenkaan mennä... Mutta siis joo. Mä olen nähnyt Charlesin sen army-uniformussa aiemminkin, ja se tulee näillä näkymin valitsemaan ainakin osittain mun kanssa mun mekkoani - joten isoin asia on lähinnä se, ettei Charles oo koskaan nähnyt mun päällä mun mekkoa ennen varsinaista h-hetkeä. Mutta mekon itsessään kylläkin... Hankalaa!
Toisaalta tässä olisi ideaa, ja sinänsä - naimisissa kun ollaan jo, niin ei kai meille niin kovin pahaa onnea siitä voisi tulla! :-D
Mun varsinaisen häämekon (tai siis lähinnä sen, joka päällä astelin maistraattiin) Charles valikoi tavallaan myös mun kanssani - ei koskaan nähnyt sitä mun päällä ennen maistraattia, ja vaikka samassa autossa paikalle mentiinkin, mulla oli superpitkä takki päällä ja peittelin mekkoa ihan loppuun asti, haha! :--D
Mutta onhan tuossa kyllä ihana idea. <3
Miten jännittävän tutun kuulosta (jälleen kerran!) kuinka eriävä mielipide siitä puvusta voi sulhasen kanssa ollakaan! :D
VastaaPoistaMutta sellainen ei kuulemma ole mahdollista että pukisin päälleni jotain niin kamalaa että Kristian lähtisi juosten karkuun minut nähdessään, ja se on jo helpottava uutinen! :D
Mutta siis tietysti haluaisin näyttää mahdollisimman hyvältä hänen silmissään, joten en pysty sivuuttamaan kokonaan niitä esitettyjä toiveita. Ja meillä keskustelua käydään lähinnä puvun väristä...
No mutta siis ihanaa tuokin!!! <3 Ja vaikka Charles olikin mukana sitä mekkoa valitsemassa niin silti se tavallaan oli kuitenkin yllätys!!!